Niittypuisto leikkipuisto kumirouhepinnoite

Niittypuisto

Unisport on urakoinut Niittypuiston sinisävyisen turva-alusta-alueen. Olemme toteuttaneet myös tekonurmialustoja läheiseen Niittysillanpuiston lähiliikuntapuistoon.

Niittypuisto on urbaani leikkipuisto Niittykummun metroaseman kainalossa. Niittypuisto alkaa kauppakeskus Niityn eteläseinustalta.

Espoon kaupunki on panostanut Niittykummun alueen elävöittämiseen ja Niittykumpuun on tänä vuonna saatu useampia uusia leikki- ja liikuntapaikkoja. Niittypuisto kuuluu useamman puiston hankekokonaisuuteen. Rakennustyöt on urakoinut E.M. Pekkinen Oy ja suunnitelmat on laatinut Ramboll Finland Oy.

Niittypuistossa on monipuolinen leikkialue monenlaisine välineineen. Alueella on mm. erilaisia keinuja, monitoimikiipeilyteline, polkukaruselli, keinueläimiä ja liukumäki. Kaupunkihenkisellä leikkipaikalla ei ole lainkaan hiekkapintaa. Alue on päällystetty saumattomalla yhtenäisellä EPDM-kumirouhepinnoitteella. Pinnassa on käytetty kahta eri sinisen sävyä. Toinen väreistä on miksaus neljästä eri väristä. Pinta on monipuolisesti kumpuileva ja muodot aaltoilevia.

Paikan päällä valmistettu ja valettu turva-alusta on myös testattu uusimpien vaatimusten mukaan paikan päällä HIC-testausmenetelmällä. Alusta täyttää vaadittavat EN-normit ja on mahdollisimman turvallinen ja pitkäikäinen turva-alustaratkaisu kovaankin kulutukseen.

 

Merkitty tunnisteella

Sari Pasanen Unisport

Sari Pasanen

Myyntipäällikkö, viheraluenurmet ja turva-alustat

Puhelinnumero:

+358 40 675 3146

Maa:

Suomi

Lähetä postia

Ota meihin yhteyttä