Targa-Granitennis-Unisport

Grani Tennis- Targa Areenan tenniskentät

Unisport toimitti kaksi tenniskenttää Grani tenniksen laajennukseen. Uuteen Targa Areenaan valittiin Greenset Comfort pinnoite. GreenSet on markkinoiden johtaja tennispinnoitteissa. Se on kestävä ja pelaajaystävällinen valinta.

”Vanhalla puolella oli Greenset, johon olimme tyytyväisiä, joten valittiin se uudelleen. Ja hyvää palautetta on saatu myös käyttäjiltä kentästä, valaistuksesta sekä viihtyvyydestä. Tosi tyytyväisiä on oltu! Nyt kun saatiin kaksi kenttää lisää, niin se auttaa vähän kysyntään, mutta lisää kenttiä tarvitaan jatkossa vielä”, kertoo Kirsi Lassooy, Grani tenniksen toiminnanjohtaja.

KirsiLassooy-Granitennis

Grani Tennis Ry

Grani tennis on perustettu 1974, eli se on yli 40 vuotta vanha seura. He ovat aina olleet iso seura, mutta puitteet eivät alkuun ollut kauhean kaksiset ja toiminta alkoi kouluilla sekä väestösuojalla ”luolalla” olevalla tenniskentällä.

”30 vuotta yritettiin saada Kauniaisiin hallia. Tehtiin erilaisia suunnitelmia ja projekteja ja kolmea eri paikkaa harkittiin. 2007 tuli hyvä set up hallitukseen ja suunnitelmat alkoivat etenemään. Tämän hallin eka osa valmistui 2009, ja se oli täynnä koko ajan. Tuli siis heti ahdasta, joten lähettiin hakemaan lisäkenttiä. Tämä laajennus idea lähti liikkeelle jo 2015. Alkuvuodet suunniteltiin ja haettiin opetusministeriön tukea liikuntapaikoille. Ensiksi ei saatu, mutta laitettiin vuoden päästä hakemus uudelleen ja saatiin se.” - Kirsi

Hallista löytyykin kaikki mailapelit, squash, sulkapallo, pickleball ja uusimpana lisäyksenä padel. Grani tenniksen seurassa on yli 700 jäsentä, ja tärkein toimintamuoto siellä on tennisvalmennus. Seuralla on kaikkea kilpavalmennuksesta juniorivalmennukseen. Hallista löytyy myös kuntosali ja tanssitilat. Lisäksi heillä järjestetään senioritoimintaa sekä iso ja aktiivinen iltapäiväkerho. Toisin sanoen kaikille kaikkea.

”Haluamme olla alueellinen liikuntakeskus, joka mahdollistaa erityisesti lapsille ja nuorille liikuntamahdollisuuksia ja paikkaa jonne on helppo tulla koulun jälkeen välipalalle, tekemään läksyjä ja sen jälkeen liikkumaan mailapelien tai vaikka tanssin parissa.” - Kirsi

 

 

Faktoja

Viimeisen 30 vuoden aikana Greenset on toiminut pelikenttänä yli 500 tennisturnaukselle kuten ATP, WTA, Davis Cup ja OS. Pinnoite tarjoaa kestävän pinnan ja loistavat peliominaisuudet.

Ota meihin yhteyttä